12. MUITA HUOMIOITA
Koko reitille odotettiin aluksi jopa 100, mutta myöhemmin n. 50 pyöräilijää. Tässä tapahtuma ei onnistunut, koska koko reitin pyöräili vain 16 (+ 3 huoltoauton ajajaa). Toisaalta, mikäli koko matkan olisi polkenut tavoitteena ollut 100 osanottajaa, ei tapahtuma näillä järjestelyillä varmaankaan olisi onnistunut riittävän hyvin. Ainakin sellainen yhteisöllinen ja kotoinen tunnelma, kuin nyt muodostui, olisi jäänyt saavuttamatta. Lyhyemmille osuuksille odotettiin yhteensä n. 200 osanottajaa. Myös tältä osin tavoitteesta jäätiin kauas. Erääksi syyksi osanottajien vähyyteen arveltiin tapahtuman ajankohtaa, joka osui osin suomalaisten perinteiseen juhannukseen.
Osatapahtumat oli suunniteltu kaikille soveltuviksi terveysliikuntatapahtumiksi. Tältä osin arvioimme tavoitteen toteutuneen hyvin. Esimerkiksi heti alussa Turun perhepyöräilyosuuteen osallistui henkilö, joka kannustuksen avulla jatkoi Kaarinaan asti huonosta kunnostaan huolimatta. Osanottajien keski-ikä lienee ollut yli 50 vuotta ja mukana oli useampikin yli 70-vuotias. Eräs vanhimmista pyöräilijöistä polki aina Turusta Haminaan asti. Ketään ei jätetty ylämäessäkään ja niinpä joidenkin osanottajien
kunto koheni viikon aikana silmin nähden!
Osallistuminen ei myöskään edellyttänyt huippukalustoa, vaan esimerkiksi Haminasta Lappeenrantaan polki yli 70-vuotias mies tavallisella vakiopyörällään.
Etukäteen valmisteltu esitys osanottajille Kuninkaantien historiasta olisi liittänyt retken aidosti aiheeseen. Nyt sellaista ei ollut. Retkeläisille luvattu Kuninkaantie-kirjan lukeminenkin päivän päättyessä jäi toteuttamatta, koska iltaisin järjestelytoimikunnalla oli kokous tai ryhmällä muuta ohjelmaa.
Osanottajien palautteesta ilmenee, että he odottavat järjestelijöiltä paneutumista paitsi itse pyöräilyn organisointiin turvallisesti ja johdonmukaisesti myös mielenkiintoista oheisohjelmaa sekä päivällä että pyöräilyn päätyttyä illalla. Tämä asettaa järjestelyryhmälle lisää vaatimuksia sekä määrällisesti että laadullisesti. Tulevaisuudessa paikkakunnan matkailuoppaita voisi organisoida tähän tehtävään ja aiheutuvat kustannukset olisi huomioitava myös tapahtuman budjetissa.