11.2. Tavoitteiden toteutuminen
1) Retkipyöräilyn edistäminen tarjoamalla uusi reittikokonaisuus pyöräilijöille.
— Tavoite toteutui mainiosti. 137 pyöräilijää sai kokea heille uusia reittejä.
2) Pilottitapahtumana selvitetään mahdollisuudet uudelle tuotteelle, jota voidaan jatkossa markkinoida maakunnissa, paikallisissa yrityksissä ja yhdistyksissä.
— Tuotteelle on tilausta, mutta se edellyttäisi karttoja, markkinoijan ja järjestelijän. Hyvällä kartalla ja palvelutarjonnan esitteellä on mahdollista edistää omatoimiretkeilyä pyörällä. Arvioimme tällaisella olevan kysyntää tulevaisuudessa. Saamamme palautteen perusteella arvioimme myös olevan tarvetta järjestää valmiita 3 - 5 päivän (n. 50 km/pv) valmisretkipaketteja. Saamamme kokemuksen perusteella ihannekoko ryhmälle voisi olla 15 - 20, jotta majoitusvaihtoehtoja olisi riittävästi, tunnelma muodostuisi yhteisölliseksi, eivätkä järjestelyt toisaalta vaatisi liian massiivisia muotoja.
3) Testataan kuntien kevyen liikenteen väyliä, niiden varrella olevia palveluita ja
opastusta.
— Kaikista saatiin jonkinlainen kuva, joista on tarkempi selvitys edellä. Laajemman kuvan saadakseen tulisi matkaan käyttää vähintään kaksinkertainen aika, jotta kussakin kohteessa olisi riittävästi aikaa vaihtoehtojen löytämiseen ja niiden arviointiin.
4) Testataan reitin soveltuvuutta lasten ja lapsiperheiden pyöräilyyn.
— Lapsiperheitä ei valitettavasti osallistunut perhepyöräilyosuuksiin, joten tältä osin ryhmä ei voi arvioida reittiä.
5) Selvitetään reitin turvallisuus ja soveltuvuus retkipyöräilyyn.
— Kohdassa turvallisuus on selvitys yksityiskohdista. Kokonaisuutena arvioimme reitin soveltuvan mainiosti retkipyöräilyyn ja se tarjoaa riittävästi vaihtoehtoja esim. kulttuurikohteista ja majoituksista.
Lisäksi esitämme tutkittavaksi mahdollisuutta saada jokin alan toimija tekemään käsipaikantimiin, miksei myös autonavigaattoreihin, polkupyöräteiden reittikartaston. GPS:ään ladatun kartan tulisi ohjata pyöräilijää samaan tapaan kuin nyt ohjataan autoilijoita, paitsi että navigaattorille ei annettaisi osoitetietoa vaan kartastossa olisi nimetyt tai numeroidut reitit joiden tieto syötettäisiin laitteeseen osoitetiedon sijaan.