Puolimatkan krouvin  ohitus 

22.6.2009 

 

Pitkään ei tarvinnut Helsingin vilinässä kulkea, kun pääsimme yöpymispaikasta, Olympia-hotellista matkaan kapeille kujille. Pyörätie seurasi radan vartta ja kohta oltiin ”Tapsa” Rautavaaran patsaalla. 
Sää oli mitä loistavin. Helsingin Ladun opastuksella kuljettiin edelleen Keravanjoen tuntumassa Helsingin Pitäjän kirkolle. Myös Heureka ohittui ja Hakkilan vanha kivisilta jäi taaksemme.

Kuusijärven jälkeen oltiin Sipossa, missä vetovastuu vaihtui.  Taaskaan ei päästy kirkon ohitse sillä temppelit ovat useinkin alueensa tunnuksia. Pyhätöt olivatkin viitoittaneet taivaltamme koko pyöräilyn ajan. Kirkonkuvia onkin matkalaisilla jo melkoinen määrä ja niitä tulee vielä lisää ennen päätepistettä, Lappeenrantaa.

Sipoossa pysähdyttiin pidemmäksi aikaa ja vaivuttiin syvälle, muttei fiilingissä, kallion uumeniin. Sipoon liikuntahalli on nimittäin niin syvällä kalliossa, että kokeneitten pyöräilijöittenkin pohkeet olivat tiukoilla rampatessa sinne.

Kuninkaantien pyöräilyn puolimatka oli ylittynyt reilusti jo ennen Porvoota, niin ajallisesti kuin kilometreissäkin. Historiallisessa kaupungissa oltiin taas Ladun hoivissa. Meidät perehdytettiin Porvoon vanhaan miljööseen ja tietysti Tuomiokirkon pitkään historiaan.

Porvoo on 200 vuotta sitten pidettyjen valtiopäivien takia eräs maamme historian merkittävimpiä tapahtumapaikkoja. Voidaan myös todetta, että niin on 200 vuotta sitten solmittu Haminan rauhakin, jonka merkeissä nyt poljimme Kuninkaantietä.
Seuravana päivänä olemmekin useimpien polkijoitten kotinurkilla, sillä saavummehan jo Kymenlaakson kynnykselle, Ruotsinpyhtäälle.

 

Yhteistyössa
Turvallisuus