Kunniallinen päätös; Lappeenrantaan
26.6.2009
Viimeisen päivän rutistus alkoi normaaleilla aamutoimilla; aamiaisen, aamujumpan ja reittiselostuksen sekä turvallisuusohjeiden kertaamisen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Lappeenrantaa.
Lavosen kaupalla nautimme jäätelöä, teimme viime täydennykset sekä joukkomme vahvistui vielä yhdellä henkilöllä. Joutsenkosken myllyllä teimme hankintoja, ruisjauhoja, kauraryynejä ja muita maalaismyllyn tuotteita.
Ensimmäinen varsinainen pitempi tauko oli Ylämaan korupirtillä, jossa oli alkamassa jalokivimessut, vuosittainen tapahtuma. Ylen Kaakkois-Suomen uutisten kuvausryhmä tallensi menoamme tovin.
Suomen Ladun Johanna ja Mika tavoittivat meidät Ylämaalla. Matka jatkui vuorotellen ylä- ja alamäkeä, päivä oli tavanomaisen helteinen, tankkaustaukoja pidettiin tiuhaan, suolakurkkuja, rusinoita sekä vettä ja mehua. Nähtävyydet olivat vähissä, suomalainen luonto tarjosi kaiken kauneutensa.
Saavuimme iltapäivällä n kolmen aikaan Lappeenrannan satamatorille. Siellä meidät otettiin juhlavasti vastaan. Neljäänkymmeneen nouseva pyöräilijäjoukko ei jäänyt näkemättä keneltäkään, värikkäät asusteet, turvaliivit sekä tyylikäs pyörärivistö takasi kaiken positiivisen huomion.
Lauluesityksen, teatterilippujen luovutuksen sekä Urheilu Koskimiehen kypäräarvonnan jälkeen jatkoimme matkaa Suomen Ladun leiripäiville. Etsimme alueelta sopivan halausten ja jäähyväisten jättöpaikan. Viimeksi jaettiin Helenan ja Oivin kehittelemät humoristiset diplomit, lienee seurattu tarkkaan Turusta Lappeenrantaan pyöräilleitä kun arviot napsahtivat kohdalleen.
Lopulta oli viikon ohjelmasta jäljellä yhteinen ruokailu ja majoittuminen niille, jotka jäivät vielä yhdeksi yöksi ennen kotiinlähtöä.
Kiitos!
Kuninkaantien Pyöräilyn 2009 kuvia löytyy kuvagalleriasta.