Kymijoen koskia ja siltoja

24.6.2009 

Paikallisen oppaan johdolla jätimme valtatiet syrjään ja poljimme Strömforsista Pyhtään kirkolle hyvin merkittyä hiekkatietä ja samalla laskien Kymijoen suuhaaroja. Entisen Stockforsin tehdasalueen tavoitimme pikaisesti.  Alue on herännyt henkiin uuden yritystoiminnan kautta, Patruunan talossa tarjoillaan koulutus- ruokailu- ja majoituspalveluja, josta mekin saimme osamme, luonnonvaraiset linnut hoidetaan kuntoon Lintuhoitolassa, on museo- ja taidetarjontaa yms.
Kulttuurisihteerin esittelyn jälkeen jatkoimme matkaa Kuninkaantietä rauhallisten peltoaukeiden läpi kohti Kyminlinnaa.  Pyhtäällä tapasimme ensimmäiset kotkalaiset vastaanottajat. Väkinäisten sillan, Kyminlinnan vallien sekä Korkeakosken voimalaitoksen jälkeen saavuimme Kotkan majoituspaikkaamme.
Hetken siistiytymisen jälkeen pyöräilimme kohti Keisarillista kalastusmajaa, erinomaisen esittelyn jälkeen matka jatkui kohti Kotkan toria, jonne kaupungin vastaanottoa sopi odottaa, vastaanottajat olivat paikalla, niinpä päästiin antamaan raportti tapahtuneesta matkanteosta.
Kotkan kaupunki tarjosi matkalaisille mahdollisuuden tutustua Maretariumiin tai Merikeskus Vellamoon, eipä jääneet Kotkan hienot puistotkaan huomiotta, kotkalaisten pyöräilijöiden avulla tutustuimme kaupunginpuutarhuri Laaksosen aikaansaannoksiin, jotka ovat maankuuluja.

Yhteistyössa
Turvallisuus